sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Stressitön / lahjaton joulu

Ei siis silleen lahjaton etteikö nuo muksut saisi yhtään lahjaa vaan silleen että en itse ole harrastanut lahjojen ostoa vielä tähän ikään..... Tuntuu että lähes kaikilla pyörii ajatukset lahjoissa ja mitä vielä kelleen pitäisi ostaa.

Kummilapset saivat viime jouluna tekstiviestin että kiitos kun olette tukeneet muiden vähävaraisten joulua : heidän "joululahjarahansa" menivät sinne missä apua tarvitaan. Omille on lahjana ollut perinteisesti

-yhteistä aikaa
-kuuntelevia korvia
-kivaa puuhaa yms.

Tämä on ollut näin aina. Niin pitkään kuin meillä on lapsia ollut. Kummeilta tulee paketit ja mamma laittaa pakettiin jotain pientä. Kummeille olen esittänyt toiveen että lahja voi ja olisi suotavaa olla kierrätettyä tavaraa kirpputoreilta vaikkapa ja ainakin yksi kummi on jo tästä vaarin ottanut :o) Mummo antaa rahaa tytöille ja niillä sitten ostellaan talvivaatteita jne. Muutama paketti / nenä on sopiva. Ja nekin aukaistaan siten että ensin jaetaan lahjat ja sitten jokainen vuorollaan saa avata muiden seuratessa omat lahjansa ja niitä sitten yhdessä "ihastellaan" :o)

En vain osaa paketoida lapsille vaatteita yms. käyttötavaraa paperiin :o/ Ja yleensäkin meillä ostellaan nuo vaatteet yms. alennusmyynneistä ja kirpputoreilta.

Enkä jaksa haaskata aikaa kauppojen tungussa näin joulun alla. Saatikka että kauppoja täällä kylällä juuri onkaan saatikka että lähimpään kaupunkiin on matkaa 25km ja se on autottomalle pitkä matka ;o)

Saunan pesin tänään. Laatikot on tehty. Joulutorttuja paisteltu ja piparkakkutalo on toivottavasti kasassa loppuviikkoon mennessä ! Toki kauneimmat joululaulut ja päiväkerhon joulukirkko käydään. Amalian kerhoryhmä esittää jouluevankeliumin.

Näin meillä ja tähän ollaan tyytyväisiä :o) Joulu on hiljentymisen aikaa, salaperäistä tunnelmaa, kuin satua pienen hetken. Sen ajan voi käyttää rennosti oman perheen kanssa, omassa kotona. Syödään toki niitä jouluruokiakin, mutta siitä ei pakkopullaa tehdä. Viimeistään Tapanina repäistään ja käydään hakemassa pizzat kylältä joita sitten hyvän elokuvan parissa nautitaan.

Tähän loppuun sopiikin tämä erään jouluna ystävältä saatu tekstiviesti :

Stressitön joulu: Laita pellille kardemummaa ja pelti kuumaan uuniin. Kastele villasukka Tolulla ja viskaa se sohvan taakse. Joulutunnelma valmis; Tuoksuu pullalta ja koti puhtaalta. Ei tarvitse kuurata lattiaa polvet ruvella eikä paistaa julman kokosta pullataikinaa aamukolmeen. Stressitöntä & mukavaa Joulun odotusta!

3 kommenttia:

suvi kirjoitti...

Ihailtavaa,erittäin ihailtavaa!Noin se pitäisi ollakin:)Meillä käydään siitä kädenvääntöä toisinaan...ehkä siksi haluan muistaa lapsiani ja kummilapsiani lahjoilla(pari lahjaa per lapsi),että se muistuttaa jollain tapaa ensimmäisestä joulusta tallissa.Tärkeää ei ole mikään "krääsä",vaan kaikki on käyttö-tavaraa.
Ja vaikka itse ei hommattaisi ainuttakaan lahjaa,lasten kummit laittelevat siitä eestä.
"kulutus-juhlaa",sitähän se monella joulu on.
Kiitos vierailustasi blogissani:)

äiti kuudelle kirjoitti...

Suvi : kiitos kommentistasi. En halua "loistaa" sädekehä pään päällä. Tämä vain on meidän elämäntapamme. Näin pääsemme helpommalla eikä kenenkään hermot mene, ainakaan lopullisesti :oD

Tarkennan sen verran että tytöt tosiaan saavat lahjaksi rahaa ja sillä ostetaan sitten 1 tärkeä lahja / nenä + sitä vaatetta yms. käyttötavaraa.

Kummeilta edelleen tulee lahjoja : tänä jouluna onneksi jo kierrätystavaraa :o) Ne lahjat riittävät.

Miun kummilapset ovat jo 16-20v vanhoja, joten ne lahjat eivät niin ole tärkeitä enkä osaa tuon ikäiselle mitään ostaakkaan.

Ja oli ilo vierailla blogissasi :o)

Helmi kirjoitti...

Vau! Itsekin yritän olla ostamatta kasapäin lahjoja. Isovanhemmille on sanottu, että lahjoja ei tarvitse ostaa ja itse yritän hankkia kestävää ja sellaista mistä poika todella tykkää. Tosin rakastan lahjojen antamista ja miettimistä, joten kohtuudessa pysyminen on työn takana.;)