tiistai 19. tammikuuta 2010

Arkielämää ja sydänkipuja

Niin, meillä on vietetty viime päivinä tavallista arkielämää. Tyttöjen koulut ja harrastukset ovat käynnistyneet kivasti. Olipa tässä pakkasten välillä muutama ihan kiva ulkoilusääkin ja ulkona oltiinkin reippaasti monet tunnit :o)

Terveenäkin ollaan oltu *kop, kop... Tai melkein. Toissa iltana esikoinen alkoi valittamaan että ei saa henkeä. Sydän tuntuu mukamas oudolta. Ei saanut sitten nukuttua ja eilen tuli toinen puoli kasvoista myös "oudoksi". En enää uskalla seurata tätä vaan tytölle on aika tuohon t.keskukseen. Toivottavasti selvittävät mistä moinen johtuu. Eli vähän sekaisin tuntein tähän päivään :o/

Eilen oli vapaapäivä ja tänään työt alkavat myöhemmin, joten tässä tytön lääkäriaikaa ootellessa ehdin päivitellä tätä blogiani. Itse en pääse tyttöä viemään lääkäriin kun hoitolapset tulevat juuri ennen sitä aikaa, mutta isäni lupasi viedä. Autottomana muutoin olisikin mahdotonta saada tällä pakkasella (-20) sairas lapsi lääkäriin. Muutama puhdelinsoitto ja asiat järjestyy :o) Olisi tosin ollut kiva että olisin päässyt sinne tueksi, mutta toisaalta tyttönen on jo 15v ja muuttamassa ensi syksynä kotoa, joten hyvähän tuo on oppia hoitamaan nämäkin asiat itsenäisesti.

Meillä nämä nuoremmat sensijaan porskuttavat entiseen malliin.


Empukka tykkää nykyään poseerata ;o)



6.1 (s.8.1) vietettiin Siljan 9v -synttäreitä. Tuolloin juhlimassa olivat vain kaverit. Suvulle tarjoilut oli samaan aikaan esikoisen 15v -synttäreiden kanssa. Kaveritarjoilu oli makeaa linjaa : jätskiä, karkkia, mokkapaloja, sipsejä....


Nuorimmat ulos lähdössä. Amalian Remu on 110cm ja Emilin Lassie 92cm. Tuo Lassie on osottautunut erittäin onnistuneeksi valinnaksi : käytetty ollaan ahkeraan eikä siinä ole meidän rymypojan jälkiltä pinintäkään kulumaa tms. Puku on edelleen muhkea ja lämmin. Ostin tuon vuosi sitten keväällä Huutiksesta käyettynä :O


Amalia ja Linnea liikuntahallilla. Tytöt palkittiin 30 e:n lahjakorteilla / tyttö. He olivat olleet vuoden aikana jokaisessa KeLiNan järjestämässä jumpassa. Linnea MixTreenissä ja Amalia Naperojumpassa :o)



Emil puolelestaan on laittanut äidin kaapin uuteen uskoon ja sisällyttänyt itsensä sinne xD


Sitten parin päivän takainen löytö : Amalialle luistimet kellarista. Esikko sattui keksimään että vie neidin luistelemaan ja löytyihän meiltä luistimetkin. Tosi hyvin oli neiti osannut luistella ja ilman apuja !


Tämä päivä meneekin sisällä. Ja näköjään koko viikko. Sää ei lauhdu ainakaan tällä viikolla :o(

5 kommenttia:

Minttu kirjoitti...

Ihania poseerauksia=)

Meinasitko säästää tuota 110 haalaria? Voisin mielelläni adoptoida sen meille,korvausta vastaan luonnollisesti.

Mia kirjoitti...

Ihana ihana Emil! <3
Voi tyttöä, toivottavasti kaikki oli hyvin?

suvi kirjoitti...

tsemppiä,aina ne nuo tummoiset säikäyttää...meidän pienet tykkää kans poseerata kameran eessä:)

äiti kuudelle kirjoitti...

Minttu : Tuota Remuako ? En :D En taida viitsiä laitella pojalle just noita värejä :o) Pitääpä laitella korvan taakse ja kattellaan keväämmällä mikä tilanne. Siistinähän tuo luultavimmin pysyy kun neiti on varsin loivaliikkeinen ja varovainen eikä remuaja ja en edes anna pukua pitää mm. luistelussa missä voisi viiltoja tms. tulla :o)

Mut ollaan yhteyksis.

Esikoisesta : sydänfilmin ottivat ja siinä ei näkynyt mitään. No eipä tietenkään kun ei tuolloin ollut "kohtaus" päällä. Itse epäilen että syynä on murrosiän vaarattomat sydänoireet ja niitä sitten alkava flunssa jotenkin voimisti.

Nyt tyttö voi paremmin ja hyvä että tiedetään missä mennään.

Minttu kirjoitti...

Onpa hyvä kuulla ett ei ollu sen vakavampaa.