lauantai 26. joulukuuta 2009

Olipa kerran joulu

Eikös kaikki sadut alakkin tuolla "olipa kerran" ? Tai ainakin melkein kaikki. Ja yhtä satuahan koko joulunaika onkin. Joka puolella kimmeltää kultanauhat, kynttilät loistavat lämpöistä valoaan......

Meillä heräiltiin aattoaamuna yhdeksän aikoihin. Paistoin karjalanpiirakat (raakapakasteet) ja laitoin paistin sekä lanttulooran uuniin. Meillä perinteisiin kuuluu nuo piirakat ja paisti. Ei ole joulua ilman paistia, sillä kinkulla niin väliä ;o) Olihan meillä kinkkukin, mutta jo yli puolet siitä (reilu 7kg) oli syöty jo aatonaattona :o) Näin oli tarkoituskin : isot tytöt menivät isänsä kanssa mummolaan perjantaina jo aamusta, joten hyvä ettei jäänyt käsiin hyvä liha !

Nyt tuosta aatosta tuntuu olevan ikuisuus ! Arki on palannut, kuusi viety pois, koristeet laitettu talteen ensi vuotta varten.... Tänään saa jouluverhotkin lähtä. Sitten alkaa synttärileipominen : esikko täyttää 1.1 15v ja Silja 8.1 9v. Hui ! Siljan syntymästäkin on jo tuo 9v aikaa. Noihin synttäritunnelmiin sitten myöhemmin, mutta fiilistellään vielä hetki joulussa :o)



Tuo koristekirsikasta (näkyy tuosta ikkunastakin) sahattu pätkä meillä roikkuu joka talvi ikkunassa. Punatulkut on miun itsetekemiä lähes 20v sitten :D


Maisemaa suoraan ulko-ovelta.


Tunnelmia aattoaamulta : mies koneella, työt katsovat tyytyväisinä telkkua, Silja on koiran kanssa lenkillä ja Emil temeässä "tihutöitään" ;o)


Joulupöytää.... Vasemmalla oleva asetelma on ihanaisten hoitolasteni minulle 23.12 tuoma. Tasutalla näkyy muumitalo ja ensi jouluna sitten tehdään ihan joku muu kuin tuo muumitalo ! Kamala koottava ;oD


Kynttilöitä oli ja paljon ! Tunnelma mitä lämpöisin.

Kikkailua illan ratoksi kameralla. Olivia 10½v ja Silja katsomassa telkkua.


Emil ja Amalia jouluaaton tunnelmissa.




Joko näkyy pukkia ? Aattoillan pieni odottaja :o)


KYLLÄ !!! Siellä se pukki kävelee kohti meidän taloa !!! Ikkunaan rynnistämässä koko joukko.


Onkos täällä kilttejä lapsia ? Amaliaa vähän ujostuttaa. (esikoinen halusi tuurata pukin virkaa)


Emil kipusi pukin syliin ja siinä oltas viihdytty vaikka kuinka kauan :o) Meillä asustelee siis oikea pukkifani.


Linnea 12½v ja Olivia. Saakohan nää jo aukaista..... Kukin sai n. 4 lahjaa ja se oli meidän toive ! Jouluna riittää että voi muistaa halutessaan, mutta lahjatulvaa emme halua. Tämä toteutuikin vallan hyvin ja aikaa jäi yhdessäololle, hiljentymiselle ja joulunsanomalle. Itse en lapsille lahjoja ostellut sillä kaikkea tarpeellista tarvitaan kouluun ja ne saadaan kyllä aleista. HUOM ! Käsissä olevat paketit on tyttöjen itse valitsemat : kävivät mamman kanssa kaupungissa ennen joulua ja saivat valita oman suosikkinsa (n. 20e:lla). Itse halusivat myös nuo pakata :o)

Olivian kummitäti on siitä ihana ihminen että hän antaa aina aikaansa Olivialle : yhteiset hiitoreissut, kaupunkireissut yms. jäävät elämään mieleen ja niistä saadaan "evästä" pitkälle elämään enemmän kuin mistään lahjakrääsästä. Viime joulun lahja oli uudet sukset kera hiihtoseuran :o) Ihana ihminen siis !


Voi sitä riemua. Mitähän tässä nyssykässä on ? Arvatkaapa :o)


Ihana leivontasetti ja lapaset sekä sukkiahan nyssäkästä paljastui :o) Nuo vaal.punaiset ovat äitini (mamma) tekemät. Lapaset sekä oranssit sukat siskoni ostamia.


Aina ei tarvitse olla uutta : toiveenamme oli että jotain kierrätettyäkin saisi olla ja tämä tuli sitten Emilin kummisedältä. Löytö kirpputorilta ja on ollut todella mieleinen !


Sitten siihen yhdessäoloon.... Esikoinen toimi paitsi pukkina niin myös "tatuoi" siskoillensa hienot tatuoinnit :oD Tämä tuli Olivian selkään / kylkeen jollain meikkikynällä. Esikolla on kuvaamataito 10.....


Tämäkään ei nyt niin jouluun kuulu, mutta ..... Tadaa ! Meillä luovuttiin joulun alla onnistuneesti tuteista :o) Poju ei edes mainitse tutteja ja ihan hyvin menee ilmankin. Nämä jäivät sitten muistoksi.


Ja vielä lahjoihin palatakseni.... Sain joululahjaksi pörrösukat, teepaketin ja suklaata sekä nämä tyttöjen tekemät rakkaat lahjat : Tuo tyttö on itseasiassa pyyhe ja nuo valkoiset 4 kpl lasin alusia. Pyyhe on Linnean 12v tekemä ja aluset Siljan vajaa 9v tekemä.

Nyt on joulu pulkassa. Uusi vuosi tulossa mukanansa uudet kujeet..... Tyydynpä vain toteamaan että kyllä se "joulu on kaikkein paras juhla juhlien".


torstai 24. joulukuuta 2009

Hiljentymistä jouluun

Jouluevankeliumi

Evankeliumi Luukkaan mukaan 2: 1-20

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.

Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa.


Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä."


Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:

Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.

Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: "Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti." He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä. Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet.

Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.


Sydänlämpöistä, ihanaa JOULUA kaikille T : äiti kuuden perhe

perjantai 18. joulukuuta 2009

Meidän joulunaikaa

Nyt niitä kuvia.


Amalia odottaa ME&I -kutsuja alkavaksi. Piti nekin tähän kaikkeen kiireeseen sovittaa...


Tällaisen sain emännänlahjaksi PartyLiteltä.


On tehty piaparkakkutaloon osat. Odottaa mokoma kasaamista :o)


Välillä pitää huilia että jaksaa painaa pitkää päivää. Hyvin tarkenee ulkona vaunuissa nukkua sen 4 tuntia ;o)


Liikkahallilla perhepäivähoitajien ja lasten jumpassa. Oli joulujuhla, kävi pukkikin ja jakoi lahjoja.


Perhekerhossa vieteltiin puurojuhlaa..... Amalia avaamassa joulukalenteria ihanaiset Po .pin velourmekko + sukkikset päällään.


Joulukirkossa oltiin keskiviikkona illasta. Oli muuten vilpoisa kirkko : isoa puolta ei lämmitetä lainkaan ja valoina on lähes pelkästään kynttilät. Arvatkaapa onko tunnelmallista olla tuolla joulukirkossa ? : ulkona tietä viitoittavat roihut ja sisällä loistaa tuhannet (no, ainakin sadat) kynttilät. Ihmisillä taljat joilla istuvat ja filtit kiedottuina hartioille. Täällä pääsee siihen oikeaan joulutunnelmaan. Muistan kun lapsena täällä käytiin ja kirkosta tullessa juotiin aamukahvit sekä syötiin lisää jouluherkkuja :o)


Tässä kynttiläkulkueen yllä näkyy yksi monista kynttiläkruunuista. Ne ovat todella ISOT !

Tällaista meillä on puuhailtu viime päivät. Nyt jos kävisi laittelemaan Emilin päiväunille ja saisi alkaa vaikka puhdistella noita kynttelikköjä jouluksi. Miksi aina kaikki pitää jättää viimetinkaan ? Liekkö syy siinä että koskaan ei ole kunnolla aikaa tehdä mitään, ainakaan loppuun. Tämäntästä joku on kyselemässä äitiä, saako voiko yms. Huoh..... Paljoa en aio tehdä, mutta jos edes sen viikkosiivouksen ja tuon pyykkivuoren alakertaa komistuttamasta...... Ja mitä ei ehditä sen voi aina tehdä ensi vuonna ja ensi jouluksi ;o)


Kiitävi aika, vierähtävät vuodet.....

Juu, niin menee meidän arki ! Tässä on ollut sellaista hässäkkää viime päivät että heikompia hirvittää : Amalialla on viel tänään päiväkerho, joten laitoin 4 kouluun ja lähdin kahden pienemmän kanssa kävelemään kirkolle. Että oli kylmä ! Naapuri ihmetteli että mihinkä matka 7:50 ;o)

Sitten sainkin tietää että tulossa on vapaapäivä, joten tein Emilin kanssa kävelylenkin ja siellä sitten poika nukahti. Joudun kiskomaan miehenalun aina perjantaisin kesken unosten ylös :o( Matkan varrella kävimme mammalla ja papalla ja nyt pitäs maksaa laskuja, kirjoittaa joulukortteja, valmistella joulua siivousten yms. merkeissä..... Josko sitä kohta joisi kupin teetä ja huohahtaisi, miettisi rauhassa marssijärjestystä.

Tytöt on valjastettu huomenna siivouspuuhiin : isot saavat luututa huoneensa, tampata mattonsa ja pyyhkiä pölyt. Sitten voivatkin auttaa äitiä alakerran kanssa ;o) Kuusi otettaneen tänään sulamaan pesuhuoneeseen. Tytöt ovat joulupäivästä eteenpäin pari päivää isänsä kanssa mummolassa, joten nyt pitäisi ehtiä nauttia joulustakin.....

Eikä vain tämä päivä ole kiireinen. Joka päivälle on ollut jotain joulukirkkoa, joulujuhlaa, kerhoa, puurojuhlaa..... Luulisi et nyt helpottaa, mutta ei ! Huomenna 4 vanhinta menee 8:00 todistuksia hakemaan ja sunnuntaina on Amalian päiväkerhon joulukuvaelma kirkossa.

Viime päiviltä laita kiireen keskellä taasen kokoelman kuvia viikon varrelta, pikapuolin, kun ehdin :o)

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

4v neuvolassa käyty

Tänään sitten olikin vihdoin Amalian 4v -neuvola. Pelkäsin etukäteen mitenhän neiti siellä tekee mitään :o/ Turhaan.... Tyttö oli tosi reipas ja vastasi reippaasti tädin kysymyksiin :o) Meillähän ei vielä 4v lapset ole yksinään, mutta täti sanoi että näyttää sille josko kokeiltaisiin tätä yksinoloa. Sehän myös passasi neidille ja tehtävät tuli tehtyä ilman äitiä ja veikkaa.

Veikka, niin. Meidän päiväkuiva poikamme.... Kakkaa ei ole tullut housuihin kuukausiin, mutta eikös tämä villiviikari ähistänyt siellä neuvolassa sellaiset löysät housuihinsa että ! Haju sen mukainen xD Mikä siinä neuvolassa on että yleensä lapset siellä ähistävät megalomaaniset kakat eikä tietty vaihtovaatteita ole mukana. Nyt oli kuiteskin vaippa ja se laitettiin ja hommasta päästiin eteenpäin.

Ja takaisin Amaliaan. Tyttö on selvästi vasenkätinen. Leikkaaminen hoituu oikealla paremmin. Tehtävät olivat liika helppoja ja 5v tehtävätkin likimain hoituivat :o) Täti kehui tyttöä tarkaksi ja rauhalliseksi ja sitä hän onkin !

Ne mitat :

103.7 cm
19.5kg

Lyhyenläntä, kai ? Eipä kyllä isänsä ja minäkään olla kuin 166 molemmat joten eipä tuosta tulene 2 -metristä. Eikä tarviskaan. D-vitamiineja saatiin kehoitus antaa etenkin nyt talvella ja niin tehdään koko perhe josko se hillitsisi vähän noita tauteja.

Nytkin tuo tyttö värittää värityskirjaansa. Emil nukahti vaunuihin tullessa. Itsellä "vapaapäivä". Tosiaan vapaa... Illalla kunta tarjoaa työntekijöilleen jouluaterian ja sen jälkeen olisi kokous, mutta menen kuitenkin tyttösen joulujuhlaan. Tämä viikko on kiireisin nyt joulukuussa, mutta siitäkin selvinnee :o)

Tällaisen piirustuksen Amalia teki terv-aseman odotushuoneessa :


Kuvassa on jouluenkeli. Nuo "ulokkeet" ovat siivet ja päässä tietty kruunu. Mekko on joulunpunainen :o)

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Stressitön / lahjaton joulu

Ei siis silleen lahjaton etteikö nuo muksut saisi yhtään lahjaa vaan silleen että en itse ole harrastanut lahjojen ostoa vielä tähän ikään..... Tuntuu että lähes kaikilla pyörii ajatukset lahjoissa ja mitä vielä kelleen pitäisi ostaa.

Kummilapset saivat viime jouluna tekstiviestin että kiitos kun olette tukeneet muiden vähävaraisten joulua : heidän "joululahjarahansa" menivät sinne missä apua tarvitaan. Omille on lahjana ollut perinteisesti

-yhteistä aikaa
-kuuntelevia korvia
-kivaa puuhaa yms.

Tämä on ollut näin aina. Niin pitkään kuin meillä on lapsia ollut. Kummeilta tulee paketit ja mamma laittaa pakettiin jotain pientä. Kummeille olen esittänyt toiveen että lahja voi ja olisi suotavaa olla kierrätettyä tavaraa kirpputoreilta vaikkapa ja ainakin yksi kummi on jo tästä vaarin ottanut :o) Mummo antaa rahaa tytöille ja niillä sitten ostellaan talvivaatteita jne. Muutama paketti / nenä on sopiva. Ja nekin aukaistaan siten että ensin jaetaan lahjat ja sitten jokainen vuorollaan saa avata muiden seuratessa omat lahjansa ja niitä sitten yhdessä "ihastellaan" :o)

En vain osaa paketoida lapsille vaatteita yms. käyttötavaraa paperiin :o/ Ja yleensäkin meillä ostellaan nuo vaatteet yms. alennusmyynneistä ja kirpputoreilta.

Enkä jaksa haaskata aikaa kauppojen tungussa näin joulun alla. Saatikka että kauppoja täällä kylällä juuri onkaan saatikka että lähimpään kaupunkiin on matkaa 25km ja se on autottomalle pitkä matka ;o)

Saunan pesin tänään. Laatikot on tehty. Joulutorttuja paisteltu ja piparkakkutalo on toivottavasti kasassa loppuviikkoon mennessä ! Toki kauneimmat joululaulut ja päiväkerhon joulukirkko käydään. Amalian kerhoryhmä esittää jouluevankeliumin.

Näin meillä ja tähän ollaan tyytyväisiä :o) Joulu on hiljentymisen aikaa, salaperäistä tunnelmaa, kuin satua pienen hetken. Sen ajan voi käyttää rennosti oman perheen kanssa, omassa kotona. Syödään toki niitä jouluruokiakin, mutta siitä ei pakkopullaa tehdä. Viimeistään Tapanina repäistään ja käydään hakemassa pizzat kylältä joita sitten hyvän elokuvan parissa nautitaan.

Tähän loppuun sopiikin tämä erään jouluna ystävältä saatu tekstiviesti :

Stressitön joulu: Laita pellille kardemummaa ja pelti kuumaan uuniin. Kastele villasukka Tolulla ja viskaa se sohvan taakse. Joulutunnelma valmis; Tuoksuu pullalta ja koti puhtaalta. Ei tarvitse kuurata lattiaa polvet ruvella eikä paistaa julman kokosta pullataikinaa aamukolmeen. Stressitöntä & mukavaa Joulun odotusta!

lauantai 5. joulukuuta 2009

Joulu tulla jollottaa....

....makkara kakkara kainalossa..... Niinhän se tulee :o) Ja äidin hommat on niin kiireiset.... Kiirettä pitää ettei blogiaan edes ehdi päivittää. Kalenteri on täyttynyt hetkessä lasten joulujuhlista ja muista jouluisista menoista : nyt meillä on ollut jo Siljan 8v musiikkiopiston joulukonsertti ja lukuisia vanhempainiltoja Linnean 12v tiimoilta. Järkkäävät luokkaretkeä Helsinkiin toukokuuksi. Joitain kuvia tässä päivien varrelta kuitenkin halusin tänne ladata että itsekin tiedän missä mennään.

Tänään on Me&I kutsut meillä. Kyllä, tytöt paistavat parhaillaan torttuja. Illalla tein 2x Marianne -kääretorttua vettymään jääkaappiin, kiitos Miia reseptistä :o) Mies tuossa juurikin siivoilee ja mamma bloggaa xD Ja mammalla muka kiirusta..... Pitäähän tässä jonkun tietty työnjohtajana toimia....

Tässä ollaan menossa kylämme seurakuntakodille lastenjuhlaa viettämään. Olivia on tulossa suoraan käsityökerhosta Amalia tietty "idoliensa" seurassa kun me muut ehdittiin jo riisua. Neidin kun saa riisua vain isosisko vaikka itse osaa takuulla pukea että riisua, mutta välillä on kai kiva olla "vauva" :o)


Linnea 12v, Amalia ja Emil sekä rakas puoliskoni :o) Taas sisko auttaa.....


Emil "mörön" kimpussa.... Tai tuo maskotti on 4H -kerhon Topi. Emil sanoi kyllä möröksi ja piti hauskaa koko rahalla "mörön" kanssa. Juhlat oli järjestetty MLL:n, Pelan, seurakunnan ja 4H -yhdistyksen toimesta. Oli ihanat juhlat !


Juhlassa oli eri pisteitä, joissa sitten oli kaikenlaista kivaa : askartelua, ongintaa, hiljaisuutta, iltapalaa.....


Kynttilöitä on polteltu ja PartyLite -kutsujakin pidetty !


Ulkoiltukin ollaan. Lumen jälkeen tuli tällainen kuravaatekeli :o(


Ollaan myös kerhoiltu. Tässä perhekerhosta tulossa kylän raitillamme. Amalian toiselle puolella jää virastotalo ja toiselle puolelle iiiiiiiiiiiso pelto.


Samaisella kerhoreissulla tulossa kotio. Emilin laittelen nukkumaan jo kerhosta lähitessä vaikkei häntä tarvitsekaan nukuttaa. Tönäisee vain vaunut ulos niin homma on selvä :oD Tosin traktori on hyvä muistaa laittaa unileluksi....


Sitten ollaan nukuskeltu päiväunosia. Emil edelleen nukkuu sen neljä tuntia vaunuissa. Silloin on äidin Emppuvapaa :o)


Hiuksia on leikelty : tässä mallia näyttää Emil. Takatukka sai edelleen jäädä. Sitä ei leikata !


Amalia ja Olivia tekevät joulun eka torttuset. Luumuhillosta meillä ei niin tykätä, joten nyt sitten on vadelmahilloa.


Kieli keskellä suuta :o) Taikinaa on aina meillä 2kg ja tyttö laittoi itse joka torttuun hillot sekä maalasi (voiteli) ne.


En yleensä harrasta laitella blogiini isopien lasten kuvia, mutta nyt oli pakko ! Ylpeä äiti esittää : Siljan 8v ensiesiintyminen. Kunpa itsellä olisi hitunenkin tämän tyttösen rauhallisuutta, kärsivällisyyttä ja esiintymisintoa ! Siljaa ei jännitä mikään tilanne ja hän on rohkea ja reipas.


Ja tässä sitten soitellaan. Silja o nmiedän tytöistä ainoa, joka soittaa. Jokainen on käynyt toki muskarin. Isommat kävivät Helsingissä ja nämä pienet sitten täällä. Amalia ja Emil eivät vielä ole tosin ehtineet muskariin, mutta viimeistään eskarissa sitten. Itse soitin vuosikaudet pianoa ja viulua.

Tässäpä sitten oli kaikessa "lyhykäisyydessään" meidän tapahtumia :o) Tänään siis ne kutsut ja niistä sitten bloggaan myöhemmin. Ostolakko olisi voimassa, mutta jos jotain edullista Emilille löytyisi ja kivannäköistä. Se pilvipaita ainakin ois meidän mieleen.... Mutta katsellaan !