Täydellinen äiti, täydellinen ihminen ja armo

Ai, minäkö ? Nuorempana olin tarkka tyttö seurailemaan muiden äitien tekemisiä ja myöskin tekemättä jättämisiä. Ajattelin että en koskaan tee niin ja en koskaan tee näin. Suunnitelmat olivat selvät. Aion olla lapsilleni se täydellinen äiti, kärsivällinen, aina jaksava, kuunteleva, pullantuoksuinen.... Huh !

Mitä enemmän lapsia meille tuli sitä enemmän ruusunpunaiset suunnitelmani täydellisyydestä alkoi mureta. Luulin että voimavarani ovat ehtymättömät ja jaksan mitä vain, olenhan se täydellinen äiti.

Surffatessani netissä törmäsin illalla tällaiseen Tädellisen äidin myytit -luetteloon.... Siitä ajatus blogata tästä aiheesta sitten syntyi. Onhan se kuitenkin itse elettyä ja koettua sekä myös testattua ;o)

Äidit ovat tietyn ikäisiä, kokoisia ja näköisiä.

Synnytyksessä ja imetyksessä mitataan äitiyttä.

Äitiys on luonteenpiirre.

Äiti rakastuu lapseensa ensisilmäyksellä.

Äidit ovat automaattisesti onnellisia.

Äiti ei ole väkivaltainen.

Äitiys on harmoniaa.

Äiti on lapsilleen tasapuolinen.

Lapsen temperamentti johtuu äidistä.

Yksi äiti riittää.

Ydinperhe on paras.

Kristiina Janhunen, Minna Oulasmaa (toim.): Äitiyden kielletyt tunteet.

Kuka tunnustaa ? Onko itse tullut viljeltyä noita myyttejä ? Tai tuntuuko tutulle että täydellinen, hyvä äiti uhrautuu marttyyrimaisesti lastensa puolesta ? Äitihän jaksaa mitä vain. Äiti on kone.

Noh, sittemmin kyllä tämä "äitikoulu" on tullut käytyä perusteellisesti, lisien kanssa. Ihan ekana oli se kun ei se pieni ihminen herättänytkään mitään ylitsevuotavaa "maailman ihanin olento" -tunnetta.... Rakashan se vauva oli, mutta synnytys kaikkea muuta kuin oppikirjoista (helppo, kivuton ja nopea). Sitä ajatteli että tässäkö tämä nyt oli. Imetyskään ei lähtenyt käyntiin vaikka luulin että helppoahan se on. Jaa-a. 2 kuukautta lypsin parin tunnin välein käsipumpulla vauvalle maidon tuttipulloon JOKA SYÖTÖLLÄ. Niinhän täydellinen äiti tekee....

Samalla lähes joka kerta myös imetin että jos vauva oppisi syömään rinnasta. Oppihan se. Polleana sain ilmoittaa kyseleville että KYLLÄ. Minä imetän ja aion täysimettää kuten teinkin. Kaikki tehtiin oppaiden mukaan. Lasta "prepattiin" 3-vuotiaasta Nallen esikoulutehtävillä ja kuinkas muuten kuin siten että minä, täydellinen äiti, istun vieressä ja olen läsnä. Huh.

Toki toisenkin kohdalla imetys oli se hyvän äidin mitta täysimetyksineen. Eikä lapsille annettu tietenkään tuttia eikä pulloa. Korviketta ei ainakaan kun siitähän tulee se korvatulehdus. Eikös ne tutkimukset niin väitä ? Allergiat ainakin !

Kolmannen kohdalla alkoi jonkunlainen lasku kohti todellisuutta. Eka viikon imetin ja kun käytiin painokontrollissa olikin vauva laihtunut liki kilon. Kätilöopistolla kätilö piti minulle sellaisen palopuheen (mitä kolmannen lapsen äidin pitäisi jo tietää) että ei tosikaan ! Ja minäkö jäin Kätilöopistolle opettelmaan imetystä ? En. Kotimatkalla ostimme Tuttelit ja se myytti oli tuhottu ! Olen hyvä äiti, paras lapselleni, vaikka hän nyt sitä maitoa pullosta saakin. Ja hyvä tyttö tuosta tuli :o)

4. 5. ja 6. onkin sitten pulloruokittuja. Säikähdin niin tuosta Olivian kokemuksesta että imetys sai jäädä osaltani.

Samoin ovat rapisseet siivouspäivät, päivittäiset leipomiset yms.

Ja sitten nämä myytit että hyvä äiti on kärsivällinen jne. Myytinrapisuttajana ovat toimineet uhmaiät ja murrosiät. Kun kaikesta täydellisestä toiminnastani huolimatta olen se maailman tyhmin fossiili, joka ei mitään ymmärrä esikoisen mielestä ja 7 v sanoo et kenenkään muun äiti ei oo tällanen kakkapää...... Siinä ei kuulkaas auta enää pitää mistään aikomuksista kiinni vaan ottaa vastaan se mitä tulee. Murrosikäisen tehtävä on repiä äiti hajalle. Asettaa se oma äiti-ihminen alimmalle jalustalle, jos joskus sillekään. Tehdä mitättömäksi. Samaa pienessä muodossaan tekee nuo pienet parivuotiaat uhmikset.

Väkisinkin tulee välillä mietittyä (ehkä nykyään ei niin usein) että mitäkö olen tehnyt väärin. Missä olen epäonnistunut.

Tästä asiasta riittäisi vaikka maailmantappiin kerrottavaa :o)

Täydellisyyden tavoittelu on saanut jäädä. Tilalle on tullut toiset ajatukset : olen riittävä tällaisenaan, riitän näin. Samalla olen armahtanut itseni tästä täydellisen äidin syndroomasta. Minun ei tarvitse yrittää suorittaa äitiyttä, minun ei tarvitse aina riittää joka paikkaan ja jokaiselle, voin sanoa ei nyt, voin sanoa odota.... Täydellinen en ole eikä minusta tässä elämässä täydellistä tule. Onneksi. Mikä taakka se ihmiselle olisi !

Laitan tähän hajatelmani, sekavahkonkin ajatelmani perään taasen rununpätkän, joka minusta on niin oiva tähän bloggaukseen :

Äidin tiedote

Kylpyhuoneen ovi on lukittu. Älkää viitsikö seisoa siinä puhumassa, ruikuttamassa tai kyselemässä. Odottakaa kunnes tulen täältä. Ovi on tosiaankin lukossa.

Haluan oven pysyvän kiinni. Ei se ole rikki enkä minä ole jäänyt tänne jumiin. Tiedän että olen jättänyt sen lukitsematta tai joskus jopa aukikin. Olin nimittäin teidän synnyttyänne peloissani siitä että tapahtuisi jotain kamalaa sillä aikaa kun minä olin täällä, mutta siitä on kymmenen vuotta, ja haluan nyt vähän YKSITYISELÄMÄÄ.

Älkää kyselkö, kauanko aion viipyä täällä. Tulen ulos sitten kun olen valmis. Älkää tuoko puhelinta kylppärin ovelle. Älkää juosko sanomaan puhelimeen: Hän on VESSASSA! Älkää ruvetko tappelemaan heti kun olen päässyt tänne. Älkää työntäkö pikku varpaitanne oven alta ja heilutelko niitä. Se oli hauskaa silloin kun olitte kaksivuotiaita. Älkää ujuttako oven ali kolikoita, legoja tai muistilappuja. Se kävi tylsäksi jo silloin kun olitte kahden vanhoja.

Jos olette seuranneet minua alakertaan puhellen ja puhutte yhä kun tulette tälle suljetulle ovelle, ystävällisesti kääntykää ympäri, kävelkää poispäin ja odottakaa minua toisessa huoneessa. Kuuntelen teitä mielelläni sitten kun olen siihen valmis.

Niin, ja rakastan teitä yhä.

- Äiti