tiistai 4. elokuuta 2009

Yleistä ärinää ja rippijuhlia sekä leipomuksia....

Nyt vaikka siitä että kun pitkästä aikaa ajattelin laitella kuvia esikon rippikakusta, -pöydästä yms. niin eihän tuo kamera sano mitään.... Ja miksi ei ? Noh, heikkona hetkenäni annoin kameran esikon käyttöön ja eikös tuosta ole lataus loppu ! Nyt siis tulee tekstiä ja kuvat sitten perästä :o)

Meillä siis vieteltiin lauantaina lähipiirissä häitä. Häät olivat onneksi vasta 14:00, joten sitä ennen ehdin leipoa ihan useamman tunnin. Oli vielä niin kuuma että hiki puski ohilmolta pintaan ja epäusko oli vallata mielen, mutta sain silti kaikki tehtyä. Tein itse kaikki paitsi voileipäkakut, jotka ovat siskon ja hänen tyttönsä "käsialaa". Oli aika homma, mutta siitä selvittiin. Häistä tultiin 20:00 kotiin ja sitten laitoin pihan kuntoon, viimeistelin munavoin jne. Piirakat meille tuli valmiina su-aamuna. Tilasin eräästä maatalosta 100 piirakkaa / 25 senttiä kappale elikkäs edullisia olivat ja hyviä ;o)

Täytekakkuna oli vadelmatäytekakku. Perustäyte oli vaniljatuorejuustoa-kermavaahtoa-vadelmamehu/liivateseos. Tuo täyte jaettiin kahtia ja toiseen osaan tuli soseutettua vadelmaa ja toiseen sulatettu valkosuklaa, NAM ! Päälle vadelmia ja hyytelösokeria sekä kermavaahtoa. Kakku sai paljon kehuja ;o)

Kakun kaverina oli Daim-kakku. Siskon tyttö kysyi miten sain kakusta niin pehmeää ja suussasulavaa. Heh ! Sanoin että vahingossa xD Noh, pelkäsin että kiireessä ei tule mitään kunnollista, mutta tulipa sittenkin ja vieläpä hyvää. Muuta makeaa ei ollut.

Suolasissa oli tarjoilun pääpaino. En itse syö kahvileipää ja siksipä leivoin paljon suolaista : piirakoiden + munavoin sekä voileipäkakkujen kera tarjoiltiin pizzamaista jauhelihapiirakkaa sekä salaattia. Ulos oli katettu nuorisolle / lapsille mehua ja pikkupurtavaa ; keksejä ja sipsejä.

Juhlat oli tooooooodella onnistuneet ja kaikki olivat tyytyväisiä :o) Juhlasankari itse oli myös tyytyväinen niin lahjoihin kuin rippikouluunkin ! Ensi syksynä olisi kuulemma ohjelmassa isoiskoulutukseen osallistuminen. Minusta tosi hieno ajatus ja sopii meidän esikolle kuin nenä päähän. Olivat riparilla oikein pyydelleet että kai hän tulee isoseksi ja tokihan se hälle sopii ;o)

Meillä ei ole siis viime viikkoihin mahtunut muuta kuin juhlajärjestelyjä. Huh, nyt on arki koittanut ja kylläpä siitäkin osaa olla tyytyväinen.

Kuvia siis juhlista perässä kunhan kamera latautuu ;o)

Ei kommentteja: