Meidän äiti huutaa...

Totta ! Meidän äiti, siis minä, olen kova huutamaan. Huutiksesta ainakin :D Oikein hävettää välillä kun meille tuppaa postista jos minkälaista kirjettä ja pakettia. Noh, mies ei aina ymmärrä rakasta harrastustani ja joskus olen jopa peitellyt ostoksiani. Ennen se onnistui, mutta ei enää. Ei sen jälkeen kun mies sai pestin postista postinjakajana. Juuh, sattuipa sattumaan vielä se että usein mies lajittelee meidän(kin) postit. Usein myös mies tuo tullessaan meidän postit kun tulee käymään kotosalla ruokatunnilla. Meillä on sopimus että postit saa kyllä heittää myös tuohon eteiseen jos ei postilaatikkoon mahdu... Edes kelloa ei tarttee soittaa. Onnistuu kun potitoimipaikka on piskuinen kyläposti.

Eipä se niin paha asia ole kun yleensä en mitään kallista huuda. Etsin löytöjä ja sehän vie kyllä aikaa ja se tekee tästä ihan harrastuksen ;o) Tänään posti toi taas pari ihanuutta : pitkästä aikaa jotain itselleni ja jälleen kerran Emilille.


Itselle iiiiiiiiiiihana tunika. Tykkään tunikoista paitsi Amalialla niin myös itselläni. Ne vaan on jotensakin rentoja eivätkä purista tai kiristä.


Emilille 98cm Lindexin oliopaita. Näistä valokuvista näkyykin värimaailma mistä tykkään : ruskea ja oranssihan ne. Satuin huutelemaan myös verhot syksyksi tässä aiemmin ja nekin ovat samaa värimaailmaa. Bloggaan niistä enemmän kun vaihdan syysverhot ikkunaan. Miten tuo ruskea vaan osaakin olla hyvä väri ? :o)